Historia

Juhannustanssit

Seuraava suomeksi laulettu Dingo-sinkku, "Juhannustanssit", ilmestyi nimensä mukaisesti juhannuksen aikaan 1986. Vauhdikkaasti myyty single oli niin rankkaa rockia, että yhtyeen tyyli miellytti jo lähes enemmän rock-kriitikoita kuin suurta yleisöä. Dingo oli silti yhä suosittu bändi, ja niinpä Nivalan Tuiskulaan syksyllä kokoontunut yleisö otti tiedon bändin hajoamisesta vastaan järkyttyneenä. Mukana oli myös koskettimissa Peten tilalla Tumppi. Hän ei ehtinyt olla Dingon jäsen kuin muutaman viikon ajan.